Markkinoinnin tunnilla olemme aloittaneet projektin, jossa perustamme yrityksellemme nettisivut. Kukaan meistä ei ole ennen tehnyt nettisivuja, joten asia tulee kaikille täysin uutena. Odotan innolla, että saamme nettisivumme toimimaan ja pääsemme rakentamaan niitä kunnolla. Tuolloin saamme konkreettisen kuvan yrityksen toiminnasta ja markkinoinnista. Uskon, että nettisivut helpottavat yrityksemme toimintaa ja kehittävät siten myyntiämme. 

Viikolla 13 kehitimme myös yrityksemme juoksevia asioita. Hankimme yrityksellemme nettiyhteyden ja sähköt hallitiloihin. Teimme myös sopimuksia tukkuliikkeiden kanssa, joista tilaamme tuotteemme. Teimme ensimmäisiä tilauksiamme tukusta ja saimme siten varastoomme täydennystä. Päiviten sen jälkeen Excel taulukkoamme, jossa on myyntimme, kulutuksemme ja varastomme. Tykkään pitää asiat selkeinä ja helposti kontrolloituina ja Excel auttaa meitä siinä.

Yritystemme välillä aloitettiin myös tarjouskilpailu, jonka seurauksena laitoimme usean tarjouksen eri yrityksille ympäri Suomea. Ensin ajattelin, ettei ketään kiinnosta eikä kukaan osta meiltä tuotteitamme. Oli kuitenkin kannustavaa huomata, kuinka nopeasti jotkin yritykset hyväksyivät tarjouksemme ja ostivat siten tuotteitamme. Se sai minut innostumaan lisää toiminnastamme ja kehittämään myyntiämme lähettämällä tarjouksia mahdollisimman monelle yritykselle.

Koen, ettei aikamme riitä kunnolliseen yritys toimintaan. Toimintamme olisi huomattavasti kannattavampaa, mikäli toimisimme todella aktiivisesti ja olisimme joka päivä Vepen ohjelmassa tekemässä tarjouksia yrityksille ja rakentamassa yhteistyötä. Itselläni ei ainakaan riitä innostus ja aika paneutua joka päivä yrityksen toimintaan muiden koulu asioiden ohella. Innostusta laskee myös epäselvyys ja tiedon puute. Välillä minusta tuntuu, että olen todella pihalla mitä tulisi tehdä ja miten kaikki tulisi hoitaa. Uskon kuitenkin, että saamme tarpeelliset toiminnat tehtyä harjoitusyritys tunneilla ja kaikki selviää aikanaan. En koe, että meillä olisi kuitenkaan onglemia ajan tai innostuksen puutteen takia. Tunneilla teemme aina tilanne katsauksen ja tarkistamme, että olemme ajan tasalla toiminnassamme.

Maria Laukkanen,
toimitusjohtaja