4.2.2016

Torstain tunnilla käsittelimme messu materiaaleja Freezing Weekille. Niiden myötä opin käyttämään Indesingiä huomattavasti paremmin. Teimme mainoksia messuille ja suunnittelimme tuotteitamme yhdessä. Saimme yrityksen pyörimään paremmin ja virallisesti alkuun. Nyt alkaa varsinainen yritys toiminta ja myynti.
            Aluksi vihasin Indisingiä. En pidä kuvien muokkaamisesta tai mainosten tekemisestä, mutta siihen tottuu aikanaan. Aina kun saa yhden mainoksen valmiiksi, on helpottunut olo. Se auttaa jaksamaan tulevien mainosten tekemisen suhteen. Koen edelleen, ettei kuvan muokkaus taitoni ole kovin hyvät, mutta pärjään niillä.
            Opin käyttämään Vepenin ympäristöä, jossa yritys toimii. Opin esimerkiksi kuinka lisätä myyntiin uusia tuotteita, kuinka maksaa veroja ja kuinka etsimään asiakkaita ja yhteistyökumppaneita kyseiseltä sivulta. Mielenkiintoni yritystoimintaan kasvoi huomattavasti, sillä nyt saamme konkreettisesti aloittaa toimintamme. Haluan vain edetä koko ajan ja saada myyntimme paranemaan. Viime vuonna yritys oli todella heikoilla ja haluan nähdä onko tällaisella alalla mahdollista menestyä kyseisessä ympäristössä.  Olen malttamaton, ja siksi alun tunnit ovat aina haastavia, sillä emme tee mitään konkreettista vaan kuuntelemme opettajaa. Nyt jaksan panostaa huomattavasti enemmän.
            Tuntuu, että ensin aloitimme löysästi niin oppilaiden kuin opettajien puolelta koko harjoitusyritys toiminnan. Tiesimme koko ajan, että edessäpäin on isohkot messut, jonka mukaan saamme numeromme. Tiesimme, että tulemme toimimaan näissä yrityksissä kevääseen asti ja se on suurin projektimme kevät lukukaudella. Mutta uskallan väittää, että todella monelle messut iskivät päin kasvoja. Yht äkkiä meille tuli kauhea kiire ja todellisuus tuli ilmi, meillä oli hirveästi tehtävää messuja varten. Piti olla tehtynä erillisiä asioita ja palauttaa tehtäviä, muiden koulu hommien ohella. Välillä tuntui että olen todella eksyksissä mitä tulisi tehdä ja milloin sen tulisi olla valmis.
            Aina oppitunnin jälkeen, kun on saanut paljon aikaiseksi voi olla ylpeä itsestään. Se auttaa jaksamaan rankkojen päivien lävitse ja panostamaan tulevaisuudessakin yritykseemme.
            Olen oppinut, että ammattikorkeassa tulee ottaa itse paljon asioita selville ja moni asia on täysin itse oppilaan vastuulla. Aion ottaa tulevaisuudessa asioista huomattavasti paremmin selvää ja toimia sen mukaan. Tahdon olla koko ajan perillä missä mennään ja hallita kaikkea, joten en kestä epätietoisuutta. Kunhan saamme nyt kaupan käynnit aloitettua, uutta puhtia tulee taas lisää!

- Maria,
Toimitusjohtaja