Torstaina harjoitusyritystunneilla ohjelmassa oli tuottaa kampanjasuunnitelma ja markkinointimateriaali. Aluksi oli kaikilla vähän epäselvää, mitä meidän pitäisi saada aikaan ja miten kampanjasuunnitelman tulisi pitää sisällään. Saimme kuitenkin aikaan ilmeisesti kaiken tarvittavan. Ensin rakennettiin ja suunniteltiin kampanjan rakenne, jonka jälkeen tuotettiin kampanjauunnitelman mukaan markkinointimateriaali Indesing-ohjelmalla. Indesing-ohjelma ei ole vieläkään täysin hallinnassa, mutta opimme koko ajan lisää, koska joudumme käyttämään sitä niin paljon. Ehkä vielä joskus opimme käyttämään Indesingiä ilman hermoromahduksia.

Edelleenkin tunnilla on paljon epävarmuutta siitä, mitä pitäisi saada aikaan. Toivomme, että tulevaisuudessa niin opettajille kuin oppilaillekkin kerrottaisiin tarkemmin aikataulusta ja siitä, mitä tunnin aikana kuuluisi saada aikaan. Opettajilla tuntuu olevan kommunikaation puute ihan keksenäänkin. Meille paljon kerrottu toisen opettajan kertovan ensitunnilla asiasta lisää, ja kun seuraava tunti koittaa, meille ei kerrota lisäinfoa tai jos kerrotaan, se on erittäin vähäistä tai sanotaan taas toisen optettajan kertovan lisää. 

Ehkä harjoitusyritys alkaa lopulta pyörimään mutkattomasti kaikkien alkuvaikeuksien yli. Vielä on kuitenkin paljon sellaisia asioita, joita ei olla vielä tehty, joita kuitenkin tullaan kevään aikana tarvitsemaan.

-Roosa,
Controller